Kansainvälisten suhteiden tutkimus on mennyt eteenpäin siinä, miten se huomioi esimerkiksi alkuperäiskansapolitiikan tai sukupuolten väliset epätasa-arvoiset suhteet. Työsarkaa on kuitenkin vielä paljon jäljellä.

Kansainvälisten suhteiden tutkimuksen suurin vuosittainen konferenssi International Studies Association (ISA) annual meeting päättyi juuri San Franciscossa. Tänä vuonna osallistujamäärä oli palannut pandemiaa edeltäviin aikoihin, yli viiteen tuhanteen. En tiedä mikä on ennätys, mutta väkeä oli paljon ja konferenssihotellin valtava aula oli neljän päivän ajan jatkuvasti täpötäynnä ihmisiä kahvittelemassa ja keskustelemassa. 

Paneeleihin suunnistaessani otin tavakseni kävellä väenpaljouden läpi ja tuntea yhteen paikkaan tiivistyneen älykkyyden. Mietin, että melkein 300-sivuisen konferenssiohjelman perusteella suuri osa konferenssiin osallistujista pyrkii tavalla tai toisella ratkaisemaan maailmaa vaivaavat ongelmat, oli kyse sitten sodasta, rauhasta, ilmastonmuutoksesta tai muista kriiseistä. Tunsin olevani ja olin etuoikeutettu osallistuessani yhteen maailman johtavista yhteiskuntatieteellisistä konferensseista.

Vaikka virallisesti on kyse kansainvälisten suhteiden konferenssista, ISA on kuitenkin niin valtava teltta, että myös alkuperäiskansojen politiikan tutkimus on löytänyt kotinsa sen alta. Näin ei ollut vielä runsas kymmenen vuotta sitten osallistuessani ensimmäistä kertaa Torontossa järjestettyyn ISAan. Nykyisin kaikki kollegani ovat yhtä mieltä siitä, että ISA on paras paikka ja akateeminen järjestö alkuperäiskansapolitiikan tutkimukselle.

Tämän vuoden konferenssiteema oli “Putting Relationality at the Centre of International Studies”, eli vapaasti käännettynä “suhteisuus kansainvälisten suhteiden tutkimuksen keskiöön”. Yhteiskuntatieteilijät tarkoittavat ”suhteisuudella” sitä, että ihmistä tarkastellaan suhteessa muihin (sekä ihmisiin ja eläimiin) ja elinympäristöönsä, eikä jollain tapaa niistä irrallisena olentona.  

Teema luonnollisesti resonoi alkuperäiskansatutkimuksen kanssa, jossa suhteisuuden tutkimuksesta on muodostunut yksi keskeisistä aiheista. Itse muun muassa esittelin työn alla olevaa artikkeliani alkuperäiskansafeministisestä suhteisuuden teoriasta sekä johdin pyöreän pöydän keskustelua siitä, miten alkuperäiskansojen ymmärrys suhteisuudesta voi edistää kansainvälisten suhteiden tutkimusta. 

Viime vuoden ISA-tapaamisessa syntyi fiasko paneelissa, joka käsitteli alueiden alkuperäisten asuttajien maiden tunnustamista. Yksi paneelin puhujista esitti, että 

alkuperäiskansojen syntyperään perustuva identiteetti olisi jotenkin rasistista. Monet yleisössä, minä mukaan lukien, tunsimme itsemme loukatuiksi, ja lopulta poistuimme kesken paneelin tunteiden kiihtyessä puolin ja toisin. Onnettoman ja epäonnistuneen session positiivinen seuraus oli ISAn presidentin päätös perustaa väliaikainen alkuperäiskansakomitea ISAn alaisuuteen, sekä nostaa suhteisuus tämän vuoden teemaksi. 

Sivuun siirtyvä presidentti Laura Shepard puhui konferenssin avauspuheenvuorossa hienosti ja yksityiskohtaisesti suhteisuudesta – siitä, miten se liittyy sukupuolien välisiin epätasa-arvoisiin suhteisiin ja miten feministinen tutkimus on edistänyt suhteisuuden ymmärtämistä ja tutkimusta, mutta myös siitä, mitä hän on itse oppinut etenkin Australian alkuperäiskansoilta suhteisuudesta. En olisi osannut edes uneksia Lauran kaltaisesta presidentistä ja hänen pitämästään puheesta osallistuessani ISAan ensimmäisiä kertoja. Ainakin jotain on muuttunut niistä ajoista.

Tästä huolimatta en ole kuitenkaan varma, rakensiko tämän vuoden teema juurikaan siltoja valtavirran kansainvälisten suhteiden ja alkuperäiskansojen suhteisuus-tutkimuksen välillä. Valtavirran väkeä ei juurikaan näyttänyt kiinnostavan meidän paneelimme ja keskustelumme. 

Etukäteen olin naiivisti ajatellut, että johtuen tämän vuoden teemasta yleisöä alkuperäiskansatutkimuksen suhteisuus-sessioissa olisi ollut huomattavasti enemmän. Yleisöä toki oli, mutta verrattuna edellisen vuoden suhteisuus-sessioon kuitenkin selvästi vähemmän. Näyttää edelleen siltä, että jos session nimessä on “Indigenous” eli alkuperäiskansa, niin suuri yleisö valitsee jotain muuta. 

Toinen suhteisuus, josta en kuullut keskusteltavan muussa yhteydessä kuin omassa sessiossamme, oli elitistisen ISAn suhde heti hotellin ulkopuolella olevaan näkyvään ja laajamittaiseen köyhyyteen, asunnottomiin ja huumeongelmaisiin. Kysyin keskustelumme osallistujilta, mikä on suhteisuuden tai ISAn suhde sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, mutta kukaan ei juurikaan osannut vastata. Kotimatkalla mietin, että suhteisuuden tutkimuksella ja sen kollektiivisella pohdinnalla on vielä paljon työsarkaa. 

Kolumni Tieteessä tapahtuu -tiedelehdessä 18.4.2024.