Saamelaiset näkymätön kansa Helsingin Sanomille

Viime vuonna (2025) luin Helsingin Sanomia varsin tiiviisti lähes päivittäin. Yllätyin lehden korkeatasoisesta journalismista, mutta samalla ihmettelen saamelaissisällön lähestulkoon täydestä puuttumisesta Suomen suurimmassa ja johtavassa sanomalehdessä. Lehteä lukiessaan saa kuvan, ettei saamelaisia ole edes olemassa. Ennen tämänhetkistä työtäni Lapin yliopistossa työskentelin ja elin pitkään Kanadassa, jossa kansalliset ja isot sanomalehdet (Globe&Mail, Toronto Star) uutisoivat alkuperäiskansojen asioista säännöllisesti – jo pitkään ennen Kanadan Totuus- ja sovintokomission medialle osoittamiaan suosituksia.

Joulukuun alussa 2025 Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio julkaisi Helsingissä loppuraporttinsa. Kanadan totuus- ja sovintokomissio (TRC) 2015 julkaistu loppuraportti sisälsi 94 toimintakehotusta. Toimintakehotus nro 86 kohdistui mediaan ja vaati muutosta siihen, miten alkuperäiskansoja kuvataan. TRC:n mukaan kanadalainen media on vuosikymmenten ajan myötävaikuttanut vahingollisten käsitysten ja väkivallan lisääntymiseen johtuen median ylläpitämistä, alkuperäiskansoihin liittyvistä yleistyksistä, stereotypioista ja väärästä tiedosta. Toimintakehotus nro 86 kehottaa mediaa puuttumaan aktiivisesti näihin ongelmiin ja edistämään alkuperäiskansojen yhteisöjen tarkempaa ja kunnioittavampaa julkista esittämistä.

Suomessa tilanne on hieman toinen kuin Kanadassa. Stereotypioiden ja väärän tiedon sijaan Suomen valtamedia vaikenee lähes täysin saamelaisista. Toisinaan näkyy leimaavia kirjoituksia, myös Hesarissa. Valtamedian lempiaihe on “suuttuvat saamelaiset” sen sijaan että taustoitettaisiin “suuttumiseen” liittyviä tekijöitä. Odotin tähän tulevan muutoksen vastaavan päätoimittajan Erja Yläjärven 2.3.2025 kolumnin myötä. Kolumnin mukaan HS on aloittanut laajemman sisäisen keskustelun toimittajien työstä, pyrkimyksestä lisätä jalkautumista myös Suomessa sekä etsiä “erilaisia konsepteja ja juttutyyppejä, joilla lukija saisi uutisten ohella myös mahdollisimman paljon järjestystä uutisiin.” Vaikka kolumni koski Trump-uutisvyöryn aiheuttamia uutisoinnin haasteita, viimeisen lauseen loppuosa kannusti ehdottamaan HS:lle saamelaisiin liittyvän uutisoinnin lisäämistä. 

Valitettavasti Suomen totuus- ja sovintokomission loppuraportti ei sisällä medialle osoitettua toimintasuositusta. Tästä huolimatta HS:n tulisi kantaa vastuunsa Suomen johtavana sanomalehtenä lisäämällä saamelaisia koskevaa uutisointia ja muuta sisältöä. Tuskin olen ainoa joka toivoo, että HS:n lupaus jalkautumisen lisäämisestä Suomessa koskee myös saamelaisaluetta. Ehdotin HS:lle myös Terveisiä Saamenmaalta -kolumnia, jossa saamelaisen yhteiskunnan eri alojen ja toimijoiden edustajat kirjoittaisivat vuorotellen. Lähetin ehdotukseni elokuussa 2025 ja tiedustelin vastausta marraskuussa. En saanut edes “kiitos mutta ei kiitos” vastausta. Ehdotuksenikin siis tehtiin näkymättömäksi. Joulukuussa tarjosin tätä tekstiä Hesarin lukijanpalstalle, mutta lehti ei huolinut sitä (eikä vaivautunut edes vastaamaan ettei kelpaa). 

On suuri harmi, ettei Suomen totuuskomissio maininnut median roolia suosituksissaan.

Miten rikkoa tietämättömyyden ja näkymättömyyden muuri, jos media pitää näin tiukasti kiinni siitä? 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.